Altia on avannut alkoholijuomien verkkokaupan Saksassa
Altia on avannut alkoholijuomien verkkokaupan Saksassa. Nordic Spirits -verkkokaupan tuotevalikoimaan kuuluvat muun muassa Koskenkorva Vodka, Koskenkorva Salmiakki, Jaloviina, O.P. Anderson -akvaviitti sekä Nordic Spirits Lab Gin.
Osa kaupan tuotteista on nyt myynnissä Pohjoismaiden ja Baltian ulkopuolella ensimmäistä kertaa.
– Juoma-alalla on tapahtunut Pohjoismaissa viime vuosina paljon hyviä asioita. Meillä on paljon mielenkiintoisia tuotteita, joita haluamme viedä maailmalle, sanoo Altian vientijohtaja Pontus Forth.
Nordic Spirits -verkkokaupasta on mahdollista tilata alkoholituotteita Saksaan, joka on yksi Altian vientimarkkinoista.
– Kiinnostus pohjoismaista elämäntyyliä, tuotteita, juomia ja ruokia kohtaan kasvaa. Perinteisen vientiliiketoiminnan myötä olemme jo saaneet esimerkiksi Koskenkorva Vodkalle ja O.P. Anderson -akvaviitille jakelukanavia Pohjoismaiden ulkopuolella, viimeisimpänä Yhdysvaltoihin, Forth lisää.
– Verkkokauppa täydentää olemassa olevaa vientiliiketoimintaamme. Perinteiset viennin jakelukanavat ovat edelleen keskeisessä roolissa, Forth sanoo.
Kuluttajakäyttäytymisen muutos näkyy myös alkoholijuomissa
Digitaaliset kanavat ovat yhä vahvemmin mukana kuluttajien elämässä - myös alkoholijuomien osalta.
– Keski-Euroopan markkinoilla alkoholijuomien verkkokauppa on jo vakiintunut myyntikanava, ja meidän tulee olla siellä, missä kuluttajatkin ovat, Forth sanoo.
Nordic Spirits -verkkokauppa kuuluu Altian tanskalaisen tytäryhtiön liiketoimintaan. Suomessa asuvat kuluttajat eivät ole verkkokaupan kohderyhmänä, eikä verkkokauppaan pääse suomalaisesta verkko-osoitteesta alkoholilainsäädännön rajoitteista johtuen. Muualta maailmasta sivustolla on mahdollista vierailla, mutta tuotteita voi tilata ainoastaan Saksaan.
Verkkokaupan osoite: www.nordicspirits.com
Lisätietoja: Pontus Forth, vientijohtaja, Altia
Haastattelu- ja kuvapyynnöt: Niina Ala-Luopa, viestintäpäällikkö, Altia, p. 040 072 8957, niina.ala-luopa(a)altiagroup.com