Muutos Altian johtoryhmässä
Altia Oyj Pörssitiedote 31.8.2018 klo 10.00
Muutos Altian johtoryhmässä
Altian talousjohtaja (CFO) ja johtoryhmän jäsen Matti Piri on ilmoittanut siirtyvänsä toisen yhtiön palvelukseen. Hän jatkaa nykyisessä tehtävässään ja johtoryhmän jäsenenä toistaiseksi, kuitenkin enintään helmikuun 2019 loppuun saakka. Uuden talousjohtajan hakuprosessi käynnistetään välittömästi.
”Matti on ollut merkittävässä roolissa, kun olemme kehittäneet Altiasta ketterämpää ja taloudellisesti vahvempaa yhtiötä. Matilla oli keskeinen rooli myös Altian onnistuneessa pörssilistautumisessa. Haluan jo nyt kiittää Mattia erittäin ansiokkaasta panoksesta kuluneiden viiden vuoden aikana Altian muutoksessa Pohjoismaiden johtavaksi väkevien alkoholijuomien ja viinien bränditaloksi, ja toivottaa Matille menestystä uusien tehtävien parissa”, sanoo Altian toimitusjohtaja Pekka Tennilä.
”Olen ylpeä siitä, mitä olemme yhdessä saavuttaneet viimeisen viiden vuoden aikana. Altia on tänään taloudellisesti vakaassa asemassa, ja sillä on mielenkiintoinen tulevaisuus uutena pörssiyhtiönä. Altialla on vahvat brändit ja ammattitaitoinen henkilökunta, jotka luovat erinomaiset edellytykset menestyä myös jatkossa. Haluan kiittää kaikkia altialaisia kuluneista vuosista”, kommentoi Matti Piri.
ALTIA OYJ
Pekka Tennilä
Lisätietoja:
Pekka Tennilä, toimitusjohtaja
Yhteydenotot:
Analyytikot ja sijoittajat: Tua Stenius-Örnhjelm, sijoittajasuhteet, puh. 040 748 8864
Tiedotusvälineet: Petra Gräsbeck, viestintäjohtaja, puh. 040 767 0867
Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.altiagroup.fi