logo
Nicholas Mphande - Uratarina
Nicholas Mphande - Uratarina

"Mielekkäintä työssä on se, että koko ajan on jotain tekemistä – eikä koskaan ole sellainen tunne, että olisi yksin"

Nicholas Mphande, kausityöntekijä

Nicholas Mphande - Uratarinan kuva
Nicholas Mphande - Uratarinan kuva

Nicholas Mphande etsiskeli työpaikkaa kesälle 2023 ja päätti hakea Anoralle ystävänsä vinkistä. "Luin myös Anoran verkkosivuilta millainen Anora on työpaikkana ja minulle jäi varsin positiivinen kuva", Nicholas kertoo. Rekrytointiprosessi oli nopea ja työt alkoivat Anoran Rajamäen tehtaalla jo muutama viikko hakemuksen lähettämisen jälkeen.

Nicholas pääsi heti alkuun opettelemaan R3-sarjan pakkauskoneen toimintaa ja toimikin suurimman osan kesästä 3-sarjan pakkauskoneoperaattorina. Vaikka uudet työtehtävät tuntuivat alussa haastavilta, kollegoiden tuki ja helposti lähestyttävät työnjohtajat toimivat oppimisen tukena. "Minulla ei ollut aiempaa kosketuspintaa tämän tyyppisistä työtehtävistä, mutta ensipäivistä asti olen tykännyt näistä uudenlaisista hommista", Nicholas sanoo. "On myös ollut mielekästä päästä soveltamaan oppimaansa uusissa tilanteissa. Esimerkiksi häiriötilanteet olivat alkuun haastavia ja niiden kanssa sai pähkäillä, ja ne saattavat vieläkin aiheuttaa päänvaivaa. Mitään sellaista ei kuitenkaan vielä ole ollut, josta ei selviäisi, esimerkiksi muiden tuella, jos ei itse osaa." Osaamisestaan erilaisten koneiden ja laitteiden kanssa työskentelystä Nicholas uskoo olevan hyötyä myös tulevaisuudessa.

3-sarjan pakkauskoneeiden lisäksi Nicholas on päässyt työskentelemään myös muilla sarjoilla ja erilaisissa työtehtävissä, mikä on tuonut työhön mukavaa vaihtelua. "Mielekkäintä työssä on se, että koko ajan on jotain tekemistä ja aika kuluu tehdessä mukavasti."

Anora on ollut Nicholaksen mielestä erinomainen työpaikka ja siihen on myös selkeä syy: työkaverit. "Alusta asti on ollut sellainen tunne että apua voi pyytää matalalla kynnyksellä ja apua myös saa aina kun sitä tarvitsee. Lisäksi työnjohtajat ovat olleet helposti lähestyttäviä, kannustavia ja joustavia", Nicholas kertoo. "Koskaan ei ole sellainen tunne että olisi yksin tai ei tiedä mitä pitäisi tehdä."